Urho E10:t Metso Paper Halliturnaksessa Valkeakoskella 9.2.

Urhon E10 -jalkapallojuniorit kävivät hakemassa kokemusta ja vaihtelua talviharjoitteluun Valkeakosken Nappulaliigan järjestämässä Metso Paper halliturnauksessa helmikuun alussa.  Perinteikkääseen turnaukseen osallistui tällä kertaa kahdeksan joukkuetta pääosin pääkaupunkiseudulta ja Hämeestä. Päivän aikana pelattiin kolme ottelua ja lisäksi yksi ottelu sijoitusten mukaan. Pitkän linja-auto matkan ja lyhyen lämmittelyn jälkeen kohtasimme jo ensimmäisessä ottelussa HJK:n juniorit. Ottelun alku näytti Urhon kannalta erittäin hyvältä, sillä parin minuutin pelin jälkeen siirryimme näyttävän hyökkäyksen päätteeksi 1 - 0 johtoon. Ottelu jatkuikin tasaisissa merkeissä puoleen väliin saakka. Aivan loppuun asti ei pelivireemme vielä riittänyt, mutta hyvä esitys kaiken kaikkiaan. Toiseen otteluun vastaan asettuivat Valkeakosken omat juniorit. Peli oli tasaista vääntöä alusta loppuun, mutta Valkeakosken erikoistilanteista tekemät maalit riittivät tällä kertaa voittoon. Ruokailun jälkeen vastassa olikin sitten turnauksen hienointa peliä esittänyt TPV Schalke Tampereelta. Täysin vatsoin joukkueemme jaksoi pelata tasavertaisesti ottelun alkupuoliskon, mutta sen jälkeen upeaa joukkuepeliä esittänyt TPV pyöritti peliä aivan miten tahtoi. Selvistä tappio numeroista huolimatta joukkue jaksoi yrittää hienosti ottelun loppuun saakka. Sijoitusottelu pelattiin Lempäälän Kisan junioreita vastaan. Urho hallitsi ottelua selvästi ja johti ottelua aivan viimeisille minuuteille asti. Lempäälä pääsi kuitenkin harmittavasti tuikkaamaan kaksi nopeaa maalia aivan pelin loppuhetkillä.

 
Turnauksen voitti TPV Schalke hienojen peliesitysten jälkeen. Koivukylän Pallo Vantaalta saavutti hopeaa, ja pronssimitalit nappasi HJK, joka kukisti pronssiottelussa HJK-Herttoniemenrannan.
 
Kovin kauan tappiot eivät junioreita harmittanut, sillä turnaus diplomien jaon ja paluumatkalla vietetyn ruokailun jälkeen pelaajat kyselivät jo malttamattomina seuraavan turnauksen ajankohtaa.
 
Urho E10 joukkue turnaukessa: Aarne Roikonen, Aleksi Kupari, Joona Maukonen, Julius Pääkkönen, Juuso Mäkelä, Niklas Kupari, Olli Niskanen, Roope Tuhkanen, Saija Seppä, Tommi Kella, Toni Maukonen

 

Tulokset:
Urho - HJK Helsinki 1 - 7, maalintekijä Toni Maukonen
Vana-Kel Valkeakoski - Urho 4 - 1, maalintekijä Joona Maukonen
TPV Schalke Tampere - Urho  13 - 0
Leki Lempäälä - Urho 2 - 1, maalintekijä Toni Maukonen
 
Turnauksen tsemppipelaaja: Niklas Kupari