LuistelukouluJulkaistu: 28.04.2024 10.47

Perustietoa luistelijalle

Hyvä luistinkenkä

tukee jalan asentoa, tukee luisteluasentoa ja on sopiva kooltaan. Luistimen materiaalin tulisi olla

vuorellista, tukevaa nahkaa. Luistimiin ei kannata ostaa kasvuvaraa, käyttösukan lisäksi kenkään

saa mahtua ohut puuvillasukka. Aloittelevan luistelijan kannattaa ostaa hyvät taitoluistimet joko

käytettyinä tai uusina. Pieneksi jääneet luistimet voi myydä edelleen lähes ostohintaan.

Hyvä luistinterä on

laadukas taitoluistinterä, joka tukee lasta oppimisessa ja kehittymisessä. Siinä on kärkipiikit ja ns.

urateroitus. Kärkipiikkejä tarvitaan esimerkiksi tietyissä hypyissä, pirueteissa ja askeleissa.

Oikeanlainen terä mahdollistaa myös kaariluistelun ja helpottaa kääntymistä, jolloin luistelun

oppimisesta tulee mielekkäämpää.

Hyvä luistelijan asuste on

Liikkumaväljä, joustava ja lämmin. Jää on aina viileä elementti, joten pipo ja lämpimät hansikkaat

ovat tarpeen. Kypärän käyttö on suositeltavaa etenkin pienillä lapsilla ja aloittelijoilla.

Luistimien nyörittäminen

Luistinkenkä on nyöritetty oikein silloin, kun nyöritys on varpaiden kohdalta suhteellisen löysä,

nilkan kohdalta tiukka (solmu tai kaksoisnyöritys alimmissa hakasissa estää löystymisen) ja varren

yläosan kohdalta sen verran väljä, että varren suusta mahtuu sormi kengän ja jalan väliin.

Liian pitkät nauhat on syytä lyhentää sopiviksi. Jään tasolla roikkuvat luistimen nauhat aiheuttavat

helposti turhia vaaratilanteita.

Luistimien huolto

Luistimien terien tulee olla terävät. Tylsillä terillä ote lipsuu ja uusien taitojen opettelu hidastuu.

Terien kuntoa tuleekin aika ajoin tarkkailla ja tarvittaessa teroittaa. Aloittelevan taitoluistelijan

tulisi teroittaa luistimet ainakin kaksi kertaa kauden aikana. Luistimet on AINA teroitettava

asiantuntijalla.

Muoviset teräsuojat ovat välttämättömät kuljettaessa jään ulkopuolella

Ryhmän uusimmat uutiset

Suolahden Urho

urhohockey@gmail.com

Sumiaistentie 27
44200 Suolahti